Turun Sanomat palvelee
puh. (02) 269 3400
ma-pe 8.15-16.30

Tilausasiat
tilaajapalvelu(at)ts.fi

Turun Sanomien tilausehdot

TS-Yhtymä Oy:n (jäljempänä Turun Sanomat) kustantama Turun Sanomat -sanomalehti (jäljempänä TS) koostuu Turun Sanomat -paperilehdestä, vaihtelevista toimituksellista sisältöä sisältävistä liitteistä sekä digilehdestä. Lisäksi TS voi sisältää mm. erilaisia kaupallisia liitteitä. Turun Sanomia ei voi tilata ilman liitteitä eikä liitteitä voi tilata erikseen.

TS ilmestyy pääsääntöisesti seitsemänä päivänä viikossa tiettyjä erikoispyhiä tai muita vastaavia päiviä lukuun ottamatta. TS:lla tarkoitetaan näissä tilausehdoissa sekä peruslehteä että kaikkia sen liitteitä. Näitä tilausehtoja sovelletaan kaikkiin TS-tilauksiin.

1. Tilausmuodot

Kestotilaus on voimassa toistaiseksi ilman uudistamista, kunnes tilaaja irtisanoo tilauksen. Kestotilaus laskutetaan sovituin 12, 6, 3 tai 2 kuukauden maksuvälein tai lauantai-sunnuntai-tilaus 12, 6 tai 3 kuukauden välein. Uuden kestotilauksen ensimmäinen laskutusjakso alkaa samasta päivästä kuin tilausaikakin ellei muuta ole sovittu. Uusi kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alussa ja seuraavat hyvissä ajoin ennen seuraavaa alkavaa laskutusjaksoa.

Määräaikaistilaus on voimassa sovitun määräajan, joka on samalla määräaikaistilauksen laskutusjakso. Määräaikaistilaus laskutetaan määräajan alussa. Tilaaja voi milloin tahansa pidentää määräaikaisen tilauksen pituutta erikseen sovittavalla hinnalla tai siirtyä kestotilaajaksi ilmoittamalla siitä Turun Sanomien asiakaspalveluun.

Opiskelijatilaus: Opiskelijalla on oikeus kulloinkin voimassaolevaan opiskelija-alennukseen, joka lasketaan vastaavan pituisesta normaalihintaisesta kestoyhdistelmätilauksesta. Opiskelijatilaus koskee henkilöä, joka on päätoiminen opiskelija ja asuu omassa taloudessa, jossa ei asu ansiotyössä olevia. Opiskelijatilaus on tehtävä opiskelupaikkakunnalle. Tilausta tehdessä on kerrottava oppilaitos ja opiskelijakortin numero. Opiskelujen jatkuvuus tarkistetaan vuosittain. Opiskelijahintaisen tilauksen voi tehdä enintään 6 vuodeksi. Muilta osin opiskelijatilaukseen sovelletaan kestotilausehtoja.

Rinnakkaistilaus on määräaikainen etuhintainen lisätilaus lomaosoitteeseen, kun tilaajalla on voimassa ja jakelussa oleva TS kestotilaus vakinaiseen kotiosoitteeseen. Minimitilausaika rinnakkaistilaukselle on 1 kuukausi. Rinnakkaistilauksen maksimiaika on 6 kuukautta vuodessa. Rinnakkaistilaus laskutetaan tilausjakson alussa. Tilauksen voi tehdä vain kotimaan osoitteeseen.

Yhdistelmätilaus sisältää sekä paperilehden että sähköisessä muodossa ilmestyvän TS Digilehden. Yhdistelmätilauksessa noudatetaan paperisen lehden tilausehtoja.

TS Digilehti on Turun Sanomien painetun lehden sähköinen versio. Digilehtitilaukseen sovelletaan ts.fi-verkkopalvelun käyttöehtoja ja soveltuvin osin TS:n tilausehtoja.

TS voidaan tilata joko jokapäiväisenä tilauksena tai lauantai-sunnuntai-tilauksena.

2. Tilausten alkamisaika

TS-tilaus voidaan aloittaa mistä päivästä tahansa. Arkena ennen klo 16 tehty tilaus voidaan yleensä toimittaa seuraavana päivänä ja viikonloppuna tehty tilaus seuraavana tiistaina.

3. Tilaajan jakelukeskeytykset ja osoitteenmuutokset

Tilaaja voi tilapäisesti keskeyttää TS-tilauksensa jakelun tai muuttaa tilauksen toimitus- tai laskutusosoitetta ilmoittamalla asiasta Turun Sanomien asiakaspalveluun tai tekemällä muutokset ts.fi-verkkopalvelussa. Arkena ennen klo 16 tehty muutosilmoitus voidaan huomioida yleensä seuraavana päivänä ja viikonloppuna tehty muutosilmoitus yleensä seuraavana tiistaina.

Lyhimmillään tilapäinen jakelunkeskeytys tai osoitteenmuutos voi kestää yhden viikon (7 päivää).

Kestotilauksen vähintään viikon pituiset tilapäiset jakelunkeskeytykset siirtävät tilauksen seuraavan laskutusjakson alkua eteenpäin keskeytysajalla. Määräaikaisissa tilauksissa jakelunkeskeytyksiä ei hyvitetä. Tilapäisen jakelunkeskeytyksen maksimiaika on 6 kuukautta, jonka jälkeen tilaus lähtee automaattisesti jakeluun.

TS Digilehtitilausta ei voi keskeyttää.

4. Kestotilauksen laskutuskauden muuttaminen

Tilaaja voi ilman lisäkuluja muuttaa laskutusjakson pituutta ilmoittamalla siitä Turun Sanomien asiakaspalveluun vähintään yhtä viikkoa ennen meneillään olevan laskutusjakson päättymistä. Muutos astuu tällöin voimaan uuden laskutusjakson alkaessa.

Mikäli tilaaja haluaa muuttaa tilauksensa laskutusjaksoa edellä mainittua myöhemmin, so. kun uuden laskutusjakson alkuun on vähemmän kuin yksi viikko, veloitetaan laskutusjakson muutoksesta kulloinkin voimassaolevasta hinnastosta ilmenevä käsittelymaksu.

5. Kestotilauksen irtisanominen

Tilaaja voi irtisanoa kestotilauksensa missä vaiheessa tilausta hyvänsä 30 päivän irtisanomisaikaa noudattaen. Laskun saatuaan tilaajalla on kuitenkin mahdollisuus irtisanoa kestotilaus viimeistään 7 päivää ennen uuden tilausjakson alkamista. Tilaus päättyy irtisanomisajan kuluttua ja Turun Sanomat palauttaa tilaajalle sen osan tilaushinnasta, joka alkuperäisestä laskutusjakson hinnasta on jäljellä irtisanomisajan jälkeen. Alle 5 euron palautuksia ei kuitenkaan makseta.

Mahdolliset kestotilauksen kampanjaedut eivät ole voimassa, mikäli tilaus irtisanotaan kesken laskutusjakson.

6. Turun Sanomien oikeus päättää tilaus

Turun Sanomilla on oikeus keskeyttää lehden jakelu ja tarvittaessa purkaa tilaus, mikäli tilauslaskua ei ole maksettu eräpäivään mennessä.

Turun Sanomien toimesta maksamattomina puretuista tilauksista veloitetaan kulloinkin voimassaolevasta hinnastosta ilmenevän käsittelymaksun lisäksi normaalihinnaston mukainen tilausmaksu siltä ajalta, jonka tilaaja on ehtinyt saada lehteä. Mikäli tilaaja ei maksa tilaustaan viimeistään eräpäivänä, Turun Sanomat varaa oikeuden siirtää lasku perintätoimiston perittäväksi. Mahdollisen maksumuistutuslaskun lähettämisestä veloitetaan hinnaston mukainen maksu.

7. Tilaushinnat ja tilausehtojen muutokset

Kunkin laskutusjakson hinta perustuu sen alkaessa voimassa olevaan hinnastoon. Tilaushinnat ovat päivittäin nähtävissä myös Turun Sanomien verkkosivuilla osoitteessa ts.fi/henkiloasiakkaat. Turun Sanomilla on oikeus muuttaa tilausehtoja sekä -hintoja.

Tilausehtojen muutoksista ilmoitetaan TS:ssa, Turun Sanomien verkkopalvelussa tai muulla vastaavalla tavalla. Muutokset astuvat voimaan ilmoitettuna ajankohtana ja ne koskevat kaikkia tilauksia. Tilaushintojen muutoksista ilmoitetaan tilaajalle lisäksi kirjallisesti (so. laskun yhteydessä) ennen seuraavan laskutusjakson alkamista. Tilaajalla on muutoksista tiedon saatuaan oikeus irtisanoa tilauksensa päättymään laskutusjakson päättymiseen ilmoittamalla asiasta Turun Sanomien asiakaspalveluun vähintään yhtä viikkoa ennen voimassaolevan laskutusjakson päättymistä. Tilaajaan ei tällöin sovelleta muuttuneita hintoja tai ehtoja.

Laista, asetuksesta, viranomaismääräyksestä tai muista vastaavista seikoista johtuvat hinnan- tai ehtomuutokset tulevat kuitenkin voimaan välittömästi ilman eri ilmoitusta ja ne koskevat välittömästi kaikkia tilauksia.

8. Vastuu Turun Sanomien toimittamisesta ja painojäljestä

TS pyritään päälevikkialueella jakamaan ilmestymispäivinä pääsääntöisesti klo 6.00 mennessä. TS ei ilmesty kaikkina päivinä (ks. tarkemmat ilmestymispäivät ts.fi/henkiloasiakkaat). Jakelussa voi olla paikallisia sekä mm. säätilasta aiheutuvia eroavaisuuksia ja poikkeuksia. Jakelu suoritetaan paikallisesti sovitun palvelutason mukaisesti. Lehdenjakajalla tulee säästä riippumatta olla esteetön pääsy postilaatikolle tai -luukulle ja nimien sekä osoitenumeroiden tulee olla merkitty niihin selkeästi.

Mikäli TS jää kokonaan toimittamatta, tilaajan tulee viivytyksettä ilmoittaa toimittamatta jääneestä lehdestä jakeluoperaattorille (ks. ajantasaiset tiedot ts.fi/henkiloasiakkaat) tai Turun Sanomien asiakaspalvelulle. Turun Sanomien vastuu rajoittuu ensisijaisesti toimittamatta jääneen TS:n toimittamiseen. Puuttuvaksi ilmoitettu TS pyritään toimittamaan mahdollisimman pian paikallisen jakelun palvelutason mukaisesti. Mikäli jälkitoimitus ei ole mahdollista, Turun Sanomat pidentää tilausjaksoa kokonaan toimittamatta jääneitä TS:ia vastaavalla määrällä. Turun Sanomilla ei ole muuta tai laajempaa vastuuta TS:n ilmestymättä tai toimittamatta jäämisestä eikä Turun Sanomat edellä esitetyn lisäksi korvaa tilaajalle jakeluhäiriöstä tai TS:n toimittamatta tai ilmestymättä jäämisestä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa, kustannuksia tai välittömiä tai välillisiä vahinkoja.

TS toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) -varauksin. Turun Sanomat ei suorita hyvitystä ylivoimaisen esteen takia julkaisematta tai toimittamatta jääneistä TS:ista.

TS:ssa voi suurien painosmäärien vuoksi tai muusta syystä esiintyä poikkeamia painojäljessä. Turun Sanomat ei vastaa painojäljessä esiintyvistä poikkeamista.

9. Etämyynti

Tilaajalla on oikeus peruuttaa etä- eli puhelinmyynnissä tekemänsä tilaus kuluttajansuojalain (38/1978) 6 luvun 15 § ehdoin ilmoittamalla siitä Turun Sanomien asiakaspalveluun 14 päivän kuluessa tilausvahvistuksen/laskun vastaanottamisesta. Peruuttamiselle ei tarvitse esittää syytä. Ennen peruuttamista saapuneita lehtiä ei tarvitse palauttaa. Peruuttamisoikeus koskee ainoastaan tilanteita, joissa Turun Sanomien myyjä on oma-aloitteisesti puhelimitse tarjonnut lehteä tilattavaksi.

10. Tietosuoja

Turun Sanomien tilaajat ovat TS-Yhtymä Oy:n/Turun Sanomien asiakasrekisterissä, jossa olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Turun Sanomilla ja sen kanssa kulloinkin samaan konserniin kuuluvilla yhtiöillä on lisäksi oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja perusteltuja käyttötarkoituksia varten (kuten suoramainontaa, etämyyntiä ja muuta suoramarkkinointia ja mielipide- ja markkinatutkimuksiin) henkilötietolain mukaisesti. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön markkinointitarkoituksiin ja mielipide- ja markkinatutkimuksiin ilmoittamalla asiasta Turun Sanomien asiakaspalveluun. Asiakaspalveluun yhteyttä ottaneen henkilön ja Turun Sanomien väliset puhelut saatetaan tallentaa asiakaspalvelutapahtumien varmentamiseksi sekä asiakaspalvelun kehittämistä ja koulutusta varten.