Lauantai 31. heinäkuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Helena, Elena
MMS
F1 -uutiset
Tekstikoko A A
Heikki Kovalainen

Heikki Kovalainen

Lotus pestasi Kovalaisen ja Trullin

Turun Sanomat 13.12 2009 13:43:50

Maanantaiaamuna anivarhain kello kuusi Suomen aikaa uusi formula 1 -talli Lotus julkistaa Heikki Kovalaisen ja Jarno Trullin kilpakuljettajikseen vuoden 2010 MM-sarjaan.

Malesian parlamenttirakennuksessa Kuala Lumpurissa tapahtuva info lopettaa viikkoja jatkuneet spekulaatiot ja yllättää lähinnä siinä, että talli pestaa kaksi kokenutta kuljettajaa, joille molemmille maksetaan myös palkka.

Turun Sanomien tietojen mukaan Lotuksen päällikkö Tony Fernandes neuvotteli Kovalaisen sopimuksen perjantaina Monacossa ennen kansainvälisen autoliiton FIA:n palkintogaalaa.

Tiettävästi Kovalaisen asioita hoitaa epävirallisesti Didier Cotonin ja Mika Häkkisen omistama Aces Management -yhtiö.

Lauantaina ryhmä käväisi Lotuksen päämajassa Norfolkissa Englannissa ja tällöin sopimus allekirjoitettiin.

Sattumoisin Häkkisen F1-ura alkoi juuri samaisissa maisemissa Lotuksen kuljettajana vuonna 1991.

35-vuotias Trulli on ajanut F1-tasolla vuodesta 1997 lähtien yhteensä 219 GP-kisaa. Tilillä on yksi voitto Renaultilla Monacossa 2004, yhteensä 11 palkintosijoitusta ja neljä paalupaikkaa.

28-vuotias Kovalainen on kolmen vuoden aikana ajanut Renaultilla ja McLarenilla yhteensä 52 GP:tä. Trullin tapaan Heikilläkin on nimissään yksi GP-voitto Unkarissa 2008, yhteensä neljä podiumsijoitusta ja yksi paalupaikka.

Lotuksen vara- ja testikuljettajaksi nimettiin malesialainen Fairuz Fauzy.

Sponsori
petti Saton

Kovalaisen kanssa pitkään tallipaikasta kamppailu Japanin Takuma Sato, jonka sopimusta piti voidella viiden miljoonan dollarin sponsoripaketilla. Toisen kerran Saton managerin lupaama tukiraha jäi kuitenkin vajaaksi. Vuosi sitten Sato pyrki turhaan Toro Rossolle, nyt Lotukselle.

Trulli ajaa ensi vuonna autoa numero 18 ja Kovalainen autolla numero 19.

Turun Sanomat

HEIKKI KULTA

Kuvat (1)
Keskustelu jutusta
Kerro kaverille
F1-uutiset
31. heinäkuuta
30. heinäkuuta
29. heinäkuuta
28. heinäkuuta
27. heinäkuuta
26. heinäkuuta
25. heinäkuuta
24. heinäkuuta
23. heinäkuuta
Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS