Lauantai 31. heinäkuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Helena, Elena
MMS
F1 -uutiset
Tekstikoko A A

Pinomäelle täydellinen SM-talvi

Turun Sanomat 6.3 2010 21:05:29

Kalle Pinomäki on aloittanut rallikauden täydellisyyttä hipovalla suorituksella. Turkulainen on voittanut kaikki kauden neljä SM-rallia, ja johtaa kaksivetoisten sarjaa maksimipistein. Kauden neljäs voitto irtosi kovan taistelun jälkeen lauantaina Joensuussa.

Pinomäki ja kartanlukija Matti Kaskinen klaarasivat voiton perinteisessä Itärallissa 22 sekunnin turvin toiseksi ajaneeseen Esapekka Lapin.

– Erittäin hieno voitto. Kahden erikoiskokeen jälkeen sijoitus oli kymmenes. Kiri onnistui, Pinomäki iloitsi.

Pinomäki voitti avauserikoiskokeen, mutta ajoi Renault Clio –autollaan seuraavalla erikoiskokeella yhden risteyksen pitkäksi, ja menetti puolisen minuuttia.

– Sinne mentiin siimojen alle. Vähän piti peruutella ja etsiä kääntöpaikkaa. Sen jälkeen ajorytmi oli vähän hukassa. Tauolla tehtiin kypärän alla pieni nollaus, ja päätimme, että nyt yritetään kaasu pohjassa ja katsotaan miten käy, kovan päiväurakan tehnyt Pinomäki kertoi.

Iltapäivällä Pinomäen vauhti oli aivan pitelemätöntä. Hän kirjasi viisi kaksivetoisten pohja-aikaa, ja nousi takaa-ajon jälkeen takaisin kisan johtoon jo neljännellä erikoiskokeella.

Talvikauden jälkeen turkulainen johtaa SM-sarjaa täydellä pistepotilla. Saldo näyttää 74:ää pistettä, kun toisena oleva Lappi on summannut 32 pointsia. Pinomäen ylivoimasta kertoo se, että hän voi varmistaa 2010 suomenmestaruutensa jo seuraavassa osakilpailussa.

– Tilanne on tietysti hyvä, mutta vielä ei kannata tuudittautua mestaruuteen. Onnistumisia vaaditaan jatkossakin, mutta mitään varsinaista voittopakkoa ei enää ole. Tästä asemasta on hyvä lähteä tauolle. Talvikausi onnistui jopa paremmin kuin uskalsi ennen kauden alkua toivoa, Pinomäki mietti.

SM-sarja jatkuu kevättauon jälkeen kesäkuussa Kouvolassa. Kesällä ajetaan kolme osakilpailua.

Tulokset

SM-ralli, kauden 4/7 osakilpailu, Itäralli, lopputulokset 8 erikoiskokeen jälkeen:

SM1-luokka: Juha Salo–Mika Stenberg Mitsubishi 1.01.24,7, 2) Joonas Lindroos–Jouni Lampinen Subaru jäljessä 27,2 sekuntia, 3) Jarkko Miettinen–Mikko Lukka Skoda –30,9, 4) Kosti Katajamäki–Lasse Hirvijärvi Mitsubishi –38,4, 5) Marko Kakko–Panu Plosila Mitsubishi –1.03,6.

Pistetilanne: Salo 61, 2) Katajamäki 52, 3) Miettinen 33, 4) Joni Nikko 29, 5) Kristian Sohlberg 27.

SM2-luokka: Kalle Pinomäki 1.05.46,2, 2) Esapekka Lappi (J) –22,3, 3) Marko Mänty –1.03,0.

Pistetilanne: Pinomäki 74, 2) Lappi 32.

Turun Sanomat, Joensuu

Keskustelu jutusta
Kerro kaverille
F1-uutiset
31. heinäkuuta
30. heinäkuuta
29. heinäkuuta
28. heinäkuuta
27. heinäkuuta
26. heinäkuuta
25. heinäkuuta
24. heinäkuuta
23. heinäkuuta
Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS