Perjantai 12. maaliskuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Reijo, Reko
MMS
F1 -uutiset
Tekstikoko A A

Loeb antaa 4-5 rallia Kimille oppiaikaa

Turun Sanomat 7.2 2010 21:23:28

Rallin kuusinkertainen maailmanmestari ja 54 osakilpailun voittaja Sebastien Loeb uskoo uuden haastajan Kimi Räikkösen kilpailukyvyn selviävän kauden 4-5 ensimmäisen rallikisan mittaan.

– Jos Kimi ei pysty kunnon aikoihin 4-5 ensimmäisessä kisassa, voi vetää sen johtopäätelmän, että hänen on erittäin vaikea nousta esiin massasta, Loeb sanoi tuoreessa haastattelussa.

– En usko, että siihen tarvitaan montakaan kisaa, jotta Kimi voi näyttää vauhtinsa. Kun monet erikoiskokeet ajetaan toistamiseen, siitä tulee Kimille tiettyä etuakin.

Loeb ei kyseenalaista F1-mestarin sopeutumiskykyä.

– Kimin upea urakehitys F1-puolella antaa sellaisen mielikuvan, että hän voisi olla hyvin nopea asvalttiralleissa – kuten Kataloniassa. Mutta kun Kimi tulee Suomesta, hän voisi olla nopea myös muilla alustoilla lumella ja soralla, missä pitoa ei ole niin paljon, Loeb tuumii.

Suomessa
hyvä treenata

Loeb uskoo, että rallista olisi helpompi siirtyä radalle kuin ns. nopeuskuskista rallikisoihin.

– Radalla pääsee hyvällä autolla hyvään aikaan, kun seuraa tarkasti rajoja ja ajolinjoja. Rallipuolella on vaikeampi päästä yhtä kilpailukykyiseen vauhtiin, kun nuotit ovat niin tärkeitä ja joka kertaa pitää osata improvisoida.

– Kuvittelisin, ettei nuottien oppiminen ja ymmärtäminen ole ollenkaan helppoa Kimille. Mutta hänellä on hyvä mahdollisuus valmentautua kunnolla ja oppia kuulemaan ne äänet kypäränsä sisällä. Suomessa riittää metsiä ja siellä metsien keskellä on pieniä teitä, joilla Kimi voi ajaa kilometrin kilometrin jälkeen ja tottua nuotteihin kunnolla.

Entä millainen mielikuva Loebilla on ennen Ruotsin MM-avausta Citroenin junioritiimin kuljettajasta nimeltä Kimi Räikkönen?

– Tällä haavaa tiedän sen, minkä kaikki muutkin ralliasiantuntijat. Jyväskylässä viime kesänä Suomen MM-rallissa Kimi ei ajanut lainkaan huonosti. Hän hävisi Fiat Grande Puntolla sekunnin kilometrillä oman luokkansa kärjelle.

– En usko, että Kimille tuottaa hankaluuksia vaihtaa Super 2000 -luokasta WRC-autoon. Vain nuotitus hänelle ihan vieraissa ralleissa on se, mistä kaikki on kiinni, Loeb puntaroi.

Turun Sanomat

HEIKKI KULTA

Keskustelu jutusta
Näytä listana | Näytä puuna | Kommentoi juttua

  • WTC

    uskoisin että ei ne siellä WTC-autoilla päristele

    "as" kirjoitti 7.2.2010 23:00

    Vastaa
Näytä
Kerro kaverille
F1-uutiset
12. maaliskuuta
11. maaliskuuta
10. maaliskuuta
9. maaliskuuta
8. maaliskuuta
7. maaliskuuta
6. maaliskuuta
5. maaliskuuta
4. maaliskuuta
3. maaliskuuta
2. maaliskuuta
1. maaliskuuta
28. helmikuuta
27. helmikuuta
26. helmikuuta
25. helmikuuta
24. helmikuuta
23. helmikuuta
22. helmikuuta
21. helmikuuta
20. helmikuuta
19. helmikuuta
18. helmikuuta
17. helmikuuta
16. helmikuuta
15. helmikuuta
14. helmikuuta
13. helmikuuta
11. helmikuuta
10. helmikuuta
9. helmikuuta
8. helmikuuta
7. helmikuuta
6. helmikuuta
4. helmikuuta
3. helmikuuta
2. helmikuuta
31. tammikuuta
30. tammikuuta
29. tammikuuta
28. tammikuuta
27. tammikuuta
26. tammikuuta
25. tammikuuta
23. tammikuuta
22. tammikuuta
21. tammikuuta
20. tammikuuta
19. tammikuuta
18. tammikuuta
17. tammikuuta
15. tammikuuta
14. tammikuuta
13. tammikuuta
Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS