Maanantai 15. maaliskuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Risto
MMS
F1 -uutiset
Tekstikoko A A

Alonso hillitsee vielä odotuksia

Turun Sanomat 3.2 2010 21:11:12

Fernando Alonson ensimmäinen testipäivä Ferrarilla toi viikon kärkiajan 1.11,470. Se alitti kolmella kymmenyksellä Felipe Massan ajan tiistailta. Vain Ferrari pääsi alle 1.12 -aikoihin.

Rataennätys 1.09,005 jäi kauas. Se on Kimi Räikkösen nimissä McLarenilla alkuvuodesta 2005.

Alonso ei halunnut millään tavalla ladata odotusarvoja ylemmäs, vaikka Ferrari toimiikin heti luotettavasti ja on huomattavan helppo ajettava viime vuoden autoon verrattuna.

Pitkät vedot sujuivat hyvin. Alonson nopein aikakin syntyi 13 kierroksen vedon 5.kierroksella. Ajat olivat tasaisesti 1.12-pinnassa. Pisin espanjalaistähden veto oli 22 kierrosta.

– Tämä oli minulle hyvin tunteikas päivä. Saimme työt maksimoiduksi ja koko ajan oli hyvä tunne autossa. Tässä vaiheessa kierrosajoilla ei ole merkitystä. Keskitymme luotettavuuteen. Suoritustasoa haetaan vasta Jerezin toiselta testijaksolta helmikuun loppupuolella, Alonso muistutti.

Alonso aloittaa ensi keskiviikkona Jerezin testijakson.

Nopeimmat
testikierrokset

Valencia: Fernando Alonso Ferrari F10 1.11,470 (127 kierrosta), 2) Pedro de la Rosa BMW Sauber C29 1.12,094 (81), 3) Michael Schumacher Mercedes W01 1.12,438 (82), 4) Jaime Alguersuari Toro Rosso STR05 1.12,576 (97), 5) Jenson Button McLaren MP4-25 1.12,951 (82), 6) Vitali Petrov Renault R30 1.13,097 (75), 7) Nico Hülkenberg Williams FW32 1.13,669 (126).

Turun Sanomat, Valencia

HEIKKI KULTA

Keskustelu jutusta
Kerro kaverille
F1-uutiset
14. maaliskuuta
13. maaliskuuta
12. maaliskuuta
11. maaliskuuta
10. maaliskuuta
9. maaliskuuta
8. maaliskuuta
7. maaliskuuta
6. maaliskuuta
5. maaliskuuta
4. maaliskuuta
3. maaliskuuta
2. maaliskuuta
1. maaliskuuta
28. helmikuuta
27. helmikuuta
26. helmikuuta
25. helmikuuta
24. helmikuuta
23. helmikuuta
22. helmikuuta
21. helmikuuta
20. helmikuuta
19. helmikuuta
18. helmikuuta
17. helmikuuta
16. helmikuuta
15. helmikuuta
14. helmikuuta
13. helmikuuta
11. helmikuuta
10. helmikuuta
9. helmikuuta
8. helmikuuta
7. helmikuuta
6. helmikuuta
4. helmikuuta
3. helmikuuta
2. helmikuuta
31. tammikuuta
30. tammikuuta
29. tammikuuta
28. tammikuuta
27. tammikuuta
26. tammikuuta
25. tammikuuta
23. tammikuuta
22. tammikuuta
21. tammikuuta
20. tammikuuta
19. tammikuuta
18. tammikuuta
17. tammikuuta
15. tammikuuta
Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS