Rallin nykytila ei tyydytä Todtia
Turun Sanomat 2.2 2010 21:40:43
Puolentoista viikon kuluttua Ruotsissa alkava rallin MM-sarja ei tuotteena tyydytä Kansainvälisen autoliiton FIA:n puheenjohtajaa Jean Todtia. Uusi puheenjohtaja otti ensimmäistä kertaa julkisesti kantaa rallisarjan tilaan.
– Rallin nykytilanteeseen on oltava tyytymätön. Maailmanlaajuisessa MM-sarjassa kilpailee vain muutama talli, 1980-luvulla Peugeot'n kahteen valmistajien maailmanmestaruuteen johtanut Todt sanoi Autosportin verkkosivuilla.
Todt myönsi myös, ettei talouden yleismaailmallinen taantuma ainakaan suosi rallia.
– Olemme keskellä voimakasta talouskriisiä, joten rallin ydin tarvitsee erityisiä tukitoimia. Olen kuitenkin optimisti lajin tulevaisuuden suhteen, vaikka paljon on parannettavaa.
Loeb jahtaa
seitsemättä
Osaltaan MM-sarjan mielenkiintoa on nakertanut lajin kaikkien aikojen suurimmaksi nimeksi nousseen Sebastien Loebin viime vuosien ylivoima. Citroen-kuljettaja lähtee ensi viikonloppuna Ruotsin lumisille teille jahtaamaan jo seitsemättä peräkkäistä kuljettajien maailmanmestaruuttaan.
Viime vuoden mestaruus ratkesi ranskalaiskuljettajalle mahdollisimman täpärästi, kun Fordin Mikko Hirvonen hävisi MM-sarjan vain yhdellä pisteellä.
Loebin mahdollisuuksia uusia tittelinsä parantaa se, että asvalttikisojen määrä on kasvanut viimevuotisesta kahdesta neljään.
– Olen täällä luonnollisesti juuri siksi, että haluan jatkaa mestaruusputkeani. Tiukka taistelu viime vuonna tuotti minulle nautintoa, Loeb kertoi MM-sarjan avaustilaisuudessa Pariisissa ja viittasi ykköshaastajakseen kasvaneen Hirvosen vahvaan panokseen.
Citroen haluaa, että tallin kakkoskuljettaja Dani Sordo ottaisi tulevalla kaudella vihdoin ensimmäisen voittonsa MM-sarjassa.
–Tallin puolesta olemme varmoja, ettei Danin ensimmäinen voitto ole kaukana, Citroen-pomo Olivier Quesnel sanoi.
Latvalan auto
kursittiin kokoon
Hirvosen asema vahvistui täksi kaudeksi entisestään, kun Fordin johto ilmoitti, että Jari-Matti Latvala on virallisestikin pudotettu tallin kakkoskuljettajaksi.
Latvala on nopea, mutta hänen viime kauden kilpailusta toiseen toistuneet ulosajonsa rapauttivat rallilupauksen uskottavuutta.
Latvalan hurjin kolarointi tapahtui viime vuonna Portugalin rallissa, jossa miehen auto pyöri ympäri 12 kertaa ja suistui rinteeseen 200 metrin päähän tiestä. Nyt Ford on parsinut kovia kokeneen ajokin kuntoon ja Latvalan käyttöön MM-sarjaan.
– Kun autoa kunnostettiin, ulosajo palasi hetkeksi mieleeni, mutta ei minulle tee pahaa istua samaan ajokkiin, Latvala vakuutteli.
Turun Sanomat, Pariisi
STT