Maanantai 22. maaliskuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Vihtori
MMS
F1 -uutiset
Tekstikoko A A

Uudella Ferrarilla iso tavoitteet vähin lupauksin

Turun Sanomat 28.1 2010 22:46:06

Kaudet 2005 ja 2009 ovat viime vuosien Ferrarin F1-menestyksen mahalaskut. Kummallakin kerralla punainen miehistö onnistui voittamaan vain yhden kisan. Viimeksi 2006 Ferrari iski väkevästi takaisin heti seuraavalla kaudella, vaikka ei ihan mestaruutta voittanutkaan.

Nyt on panostettu vieläkin enemmän, että tänä vuonna Ferrari palaa huipulle vieläkin vahvemmin kuin edellisen heikon kautensa jälkeen.

Uusi F10 -auto esiteltiin Maranellossa torstaiaamuna. Felipe Massalle kaavailtu sisäänajo jouduttiin kuitenkin perumaan, kun Fioranon radalla oli lunta. Uusi yritys tehdään perjantaina, mutta sää ei oleellisesti ole paranemassa.

Uusi Ferrari on siisti paketti, mutta ei mikään järisyttävä uutuus, vaikka poikkeaakin merkittävästi viime vuoden F60:stä.

Pääsuunnittelija Nick Tombazis on erinomainen aerodynamisti, mutta kokonaisuus on kuitenkin teknisen päämiehen Aldo Costan vastuulla. Pääjohtaja Luca di Montezemolo selvitti esittelytilaisuudessa, että haluaa teknikkojen toki puhuvan uudesta autosta, mutta mahdollisimman matalalla profiililla.

Näin Costa kertoi itsestään selvyyydet, että eturenkaat ovat kapeammat ja tankkauskiellon myötä tankki on nyt kaksi kertaa isompi kuin ennen.

Toyotalta kotiin palannut moottorisuunnittelija Luca Marmorini kertoi tehneensä pakojärjestelmän aivan uusiksi, mutta kun kehitystyö on jäädytetty, mitään suuria muutoksia ei yksinkertaisesti voi tehdä. Se sopii Marmorinille, sillä hän ei ole työintoilija.

Etusiipi kuin
Red Bullilta

Tallipäällikkö Stefano Domenicali muistuttaa, että Bahrainin avauskisaan lähetettävä F10 -auto eroaa melkoisesti nyt esitellystä, koska helmikuun testijaksoilla on jo luvassa rajua kehitystyötä.

– Emme kilpaile yksin. Ei riitä, että meillä on varmuus oman automme nopeudesta. Ensin pitää nähdä, miten kovaa muut menevät ja vertailla sitten autoamme sen mukaan, Domenicali summaili.

Ferrari esitteli autonsa viime vuoden takasiivillä. Etusiivestä – kuinka paljon se nyt sitten onkaan uusi – näkee heti ns. Red Bull -efektin. Pitkä ja korkea etuosa on pitkälti samanlainen, minkä Adrian Newey toi viime vuonna RB5-autoon. Siiven lusikkamainen keskiosa on Ferrarilla nyt samalla lailla muuta tasoa alempana.

Selvä pyrkimys suunnittelussa on saada mahdollisimman paljon ilmaa johdetuksi edestä auton alle ja siten myös diffuusoriin.

Tuo kiinnostava perän ilmanohjain – tupladiffuusori – nähdään varsinaisesti sitten vasta Valencian testissä.

Alonso kiitteli
insinööriporrasta

F1-uransa yhdeksättä kilpavuotta nyt Ferrarin kuljettajana käynnistävä Fernando Alonso ylisti vuolaasti Maranellon insinöörien osaamista.

– Suhtaudun hyvin luottavaisesti ja rauhallisesti kaikkien Ferrarin teknikkojen tekemään työhön. He ovat maailman parhaita omalla alallaan. Me olemme tiimi, joka pystyy löytämään parhaat mahdolliset säädöt autoomme hyvin lyhyessä ajassa. Luottamusta kasvattaa tuulitunnelista saatu datatietous. Voi olla jopa niin, että radalta saamme vieläkin paremmat tulokset, Alonso korosti.

Uudet säännöt vaativat Alonson mukaan myös säätötyötä itse kunkin ajotyyliin.

– Eniten omaksuttavaa on kilpailujen ensimmäisillä kierroksilla. Kun lämmittelyä ei sunnuntaina tehdä, meillä on hitaammat autot ensimmäisissä jarrutuksissa. Onneksi testeissä pystymme kokeilemaan näitä uusia haasteita ennen kuin kausi alkaa.

Turun Sanomat

HEIKKI KULTA

Keskustelu jutusta
Kerro kaverille
F1-uutiset
18. maaliskuuta
17. maaliskuuta
16. maaliskuuta
15. maaliskuuta
14. maaliskuuta
13. maaliskuuta
12. maaliskuuta
11. maaliskuuta
10. maaliskuuta
9. maaliskuuta
8. maaliskuuta
7. maaliskuuta
6. maaliskuuta
5. maaliskuuta
4. maaliskuuta
3. maaliskuuta
2. maaliskuuta
1. maaliskuuta
28. helmikuuta
27. helmikuuta
26. helmikuuta
25. helmikuuta
24. helmikuuta
23. helmikuuta
22. helmikuuta
21. helmikuuta
20. helmikuuta
19. helmikuuta
18. helmikuuta
17. helmikuuta
16. helmikuuta
15. helmikuuta
14. helmikuuta
13. helmikuuta
11. helmikuuta
10. helmikuuta
9. helmikuuta
8. helmikuuta
7. helmikuuta
6. helmikuuta
4. helmikuuta
3. helmikuuta
2. helmikuuta
31. tammikuuta
30. tammikuuta
29. tammikuuta
28. tammikuuta
27. tammikuuta
26. tammikuuta
25. tammikuuta
23. tammikuuta
22. tammikuuta
Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS