Perjantai 12. maaliskuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Reijo, Reko
MMS
F1 -uutiset
Tekstikoko A A

Argentiinan presidentti julkisti Lopezin sopimuksen

Turun Sanomat 26.1 2010 22:34:25

Argentiinalainen Jose Maria Lopez ajaa formula 1:n yhdysvaltalaisen tallin USF1:n toista autoa. Sopimuksesta kerrottiin juhlavasti myöhään maanantaina Buenos Airesissa. Sopimuksen julkisti virallisesti Argentiinan presidentti Cristina Fernandez Kirchner.

Kirchnerin osallistuminen julkistamistilaisuuteen johtui siitä, että Argentiinan hallitus on yksi Lopezin taloudellisista tukijoista.

26-vuotias Lopez on ollut aiemmin Renaultin testiajajana. Hän on 25:s argentiinalainen F1-kuljettaja.

’’Pechito’’ Lopez yritti päästä F1:iin jo vuonna 2007, mutta ei saanut sopimusta. Sen jälkeen hän on ajanut menestyksellisesti kilpaa kotimaassaan.

– Tämä on unohtumaton päivä minulle, perheelleni ja argentiinalaisille. Tietenkin uudella F1-tallilla on edessään paljon haasteita, mutta tavoitteemme on kehittyä kisa kisalta ja nousta vähän kerrassaan kamppailemaan voitosta ja mestaruudesta, Lopez lausui.

USF1-talli pitää majaa Charlottessa. Toisen ajajan se julkistaa myöhemmin.

Turun Sanomat, Buenos Aires

STT–AP–Reuters

Keskustelu jutusta
Kerro kaverille
F1-uutiset
12. maaliskuuta
11. maaliskuuta
10. maaliskuuta
9. maaliskuuta
8. maaliskuuta
7. maaliskuuta
6. maaliskuuta
5. maaliskuuta
4. maaliskuuta
3. maaliskuuta
2. maaliskuuta
1. maaliskuuta
28. helmikuuta
27. helmikuuta
26. helmikuuta
25. helmikuuta
24. helmikuuta
23. helmikuuta
22. helmikuuta
21. helmikuuta
20. helmikuuta
19. helmikuuta
18. helmikuuta
17. helmikuuta
16. helmikuuta
15. helmikuuta
14. helmikuuta
13. helmikuuta
11. helmikuuta
10. helmikuuta
9. helmikuuta
8. helmikuuta
7. helmikuuta
6. helmikuuta
4. helmikuuta
3. helmikuuta
2. helmikuuta
31. tammikuuta
30. tammikuuta
29. tammikuuta
28. tammikuuta
27. tammikuuta
26. tammikuuta
25. tammikuuta
23. tammikuuta
22. tammikuuta
21. tammikuuta
20. tammikuuta
19. tammikuuta
18. tammikuuta
17. tammikuuta
15. tammikuuta
14. tammikuuta
13. tammikuuta
Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS