Uutiset

Sytyke roihauttaa lastenkulttuurin liekkiin

Turku 2011 | Turun Sanomat 16.11.2011 09:35

Turkulaisessa nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa käy vilske. Parisenkymmentä ekaluokkalaista rustaa mielenilmauskylttejä hämeenlinnalaisen näyttelijä Antti Kemppaisen ja venäläisen valokuvaaja Julia Smorodovan johdolla. Joukko ei valmistaudu vallankumoukseen, vaan pohtii, millaisia oikeuksia heillä on. Mikael Eckert, 7, soisi lasten saavan lisää karkkeja. Julia Rotkus,7, on kirjoittanut kylttiinsä: ”Oikeus elää ja oikeus nimeen”. Aleksi Forsberg, 7, lähettää isälleen terveisiä: hän tahtoo kilpikonnan lemmikiksi ja Julius Wilen, 8, toivoo lisää liikuntaa.

– Nää on lasten oikeuksia, ryhmä selventää yhteen ääneen.

– Ne on sellaisia, että saa nauraa ja syödä niin paljon kuin haluaa. Saa mennä ulos ja nukkua, silloin kun haluaa, Wilen täsmentää.

Lasten kylttipaja on osa eilen Turussa käynnistynyttä ja sunnuntaihin asti jatkuvaa nuorten- ja lastenkulttuuriin keskittyvää Taikalampun Sytyke -viikkoa. Sen aikana tusina suomalaista ammattitaiteilijaa jalkautuu turkulaisiin kouluihin ja päiväkoteihin, joissa he vetävät yhdessä eurooppalaisten työpariensa kanssa noin 30 erilaista työpajaa. Niissä lapset ottavat tuntumaa eri taiteenlajeihin sirkuksesta elokuvaan, sarjakuvasta valokuvaan ja teatterista kuvataiteeseen.

Animaatio sujuu kuin tanssi

Viikon aikana muun muassa latvialainen elokuvaohjaaja Reinis Kalnaellis tutustuttaa lapsia animaatioon yhdessä oululaisen työparinsa mediaopettaja Antti Haarasen kanssa. Miehillä on takana ensimmäinen pajapäivä, jota he kuvaavat onnistuneeksi.

– Teimme lyhyitä pätkiä elokuvaan, ja lapsilla oli hauskaa. Se on pääasia, sillä taide on hauskaa, Kalnaellis toteaa.

Lappeenrantalainen teatteripedagogi Maria Fomin aloittaa tänään omat ryhmänsä yhdessä kotkalaisen Neil Owensin kanssa. He opettavat turkulaisille Owensin kehittämää Sytyke-tanssia.

– Siihen sekoitetaan myös draamaa ja musiikkia, jonka nuoret itse koreografioivat. Karsimme kynnystä tanssimiseen erilaisten pelien kautta, Fomin lupailee.

Kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaan kuuluvan Sytyke-viikon järjestävät Turun kulttuuriasiainkeskus ja yksitoista lasten- ja nuortenkulttuurin edistämiseen keskittyvää Taikalamppu-keskusta eri puolilta Suomea.

– On tosi tärkeätä, että lapset ja nuoret saavat tehdä omaa taidetta ja että heillä on mahdollisuus ilmaista itseään, sanoo Sytyke-viikon pääkoordinaattori ja lempääläläisen lastenkulttuurikeskus Pii Poon toiminnanjohtaja Pilvi Kuitu.

Myös Kemppaisen mielestä taideopetusta saisi olla lapsille enemmänkin, sillä se auttaa hahmottamaan maailmaa ja näkemään asioita eri kantilta.

– Jos lapsilla on hauskaa, pajasta tai esityksestä voi jäädä niin hyvä mieli, että kokemus kantaa vaikka loppuelämän.

Paleface avaa päätapahtuman

Viikko huipentuu sunnuntaina 20.11. lastenoikeuksien päivänä kaikille avoimeen ja maksuttomaan päätapahtumaan, joka järjestetään Vimmassa kello 11–16. Tapahtuman avaa virallisesti rap-artisti Paleface kello 13. Halukkaat voivat tuolloin kysellä mieheltä, miten hänestä tuli Paleface. Päivän ohjelmassa on runsaasti tekemistä koko perheelle. Erilaisten työpajojen lisäksi nähdään nuorten tekemiä esityksiä, elokuvia ja näyttelyjä. Vimmaan odotetaan noin tuhatta lasta ja nuorta vanhempineen.

Kuitu odottaa tapahtumalta iloista meininkiä ja hehkuttaa avoimesti Vimmaa.

– On mieletöntä, että kaupungin keskustassa on neljä kerrosta taidetiloja nuorille. Se on mahtavaa. Toivon, että kaikki turkulaiset nyt rakastuisivat paikkaan.

Sytyke-tapahtumat ovat käynnistyneet jo viime vuonna ja niissä on ollut mukana 28 000 kävijää eri puolilla Suomea.

PIA PARKKINEN

Copyright © 2000-2012 Turun Sanomat