Arja nauraa yhä
Turun Sanomat 26.9.2009 2:31:46
TS/Veikko Wahlroos
Arja Koriseva.
Arja Koriseva nauttii työstään, vaikka takana on 20 muusikkovuotta. Hänen haaveensa on tehdä laadukasta viihdeohjelmaa.
Silloin helisisi jälleen se kuuluisa naurukin.
Vietät tänä vuonna ammatillista 20-vuotisjuhlaa. Mikä on ollut tähänastisen laulajanurasi paras hetki?
- En pysty nostamaan yhtä hetkeä tai esiintymistä ylitse muiden. Parasta on ollut se, että olen koko ajan saanut tehdä työtäni monipuolisesti. Paras hetki on se, kun koen ja näen kuulijan viihtyvän.
Sinun on väitetty olevan harvinaisen tiukka yksityiselämäsi suhteen. Vaatiiko se lujasti töitä, että saa pitää oman elämänsä itsellään?
- Ei. Loin alusta asti raamit yksityisyydelleni ja olin lojaali kaikkia välineitä kohtaan. Näin myös media on kunnioittanut minua. Julkisuus kuuluu työhöni ja kannan siitä itse vastuuni, ei perheeni.
Naurusi jaksoi ärsyttää tv-katsojia 1990-luvun alussa Speden show’ssa. Vieläkö nauru raikuu yhtä vuolaana?
- Kyllä nauruni on ollut samanlainen kaikki nämä 44 vuotta. Nauruani ja lauluani kuullaan nykyään harvemmin, sillä meillä ei ole ohjelmaformaatteja laulajille tai viihdetaiteilijoille. Tahtoisin tehdä vielä jonain päivänä televisioon hienoa, laadukasta ja viihdyttävää viihdeohjelmaa, jonka käsikirjoittamisessa olisin vahvasti mukana.
Mitä on ihmettä on faniesi lanseeraama arjallistaminen?
- Ei aavistustakaan! En ole koskaan kuullutkaan tällaisesta.
Teatterilava, tanssilava vai messukeskuksen jättilava?
- Onneksi ei ole tarvinnut tehdä tällaista valintaa vielä kertaakaan. Viihdyn loistavasti kaikissa näissä tänäkin vuonna.
Olet esiintynyt lukuisissa musikaaleissa suomalaisissa teattereissa. Mistä musikaalista vielä haaveilet?
- Maija Poppanen olisi upea tehdä! Samoin Mamma Mia. Niin ja tietysti ihan ikioma minulle kirjoitettu musikaali on haaveenani.
Esiinnyit Turussa Samppalinnan kesäteatterin My Fair Ladyssä vuonna 2000. Koska sinut nähdään jälleen turkulaismäellä?
- Jaa-a. Kesäteatterit työllistävät paljon ja nielaisevat koko kesän, joten saattaa mennä aikaa, vaikka ne upeita kokemuksia ovatkin kohdallani olleet. Samppis tosin oli aivan huikea kokemus ja toi mukanaan oppia ja ihania ystäviä.
Olet tangokuningatar vuodelta 1989. Onko sinussa edelleenkin jotain kuninkaallista?
- Toivon niin. Tahdon kunnioittaa kruunuani ja kuuntelijoitani kaikessa esiintymisessäni.
Missä tilanteessa et toivoisi näkeväsi itseäsi?
- Kun sisäinen tuli ja rakkaus tätä työtä kohtaan olisi sammunut ja silti kiertäisin esiintymässä pelkkänä kuorena itsestäni, enkä ymmärtäisi päästää irti.
ANNAMARI NURMINEN
Arja Koriseva ja JuhlaFortuna - 20 vuotta Kuningattarena Turun Konserttitalossa sunnuntaina 27.09.09. Rakkaimmat joululaulut Turun konserttitalossa lauantaina 12.12.09.