Väärennetty
jokapäiväinen ruokamme

Turun Sanomat 11.4.2009 2:31:47

TS/

TS/

Etiketti lupaa aitoa, tuoretta,

perinteistä. Silti sisältö on

arominvahvennetta, väriainetta ja stabilointiainetta.

Luulitko tietäväsi mitä syöt?

Einesruokamainoksessa lapsi julistaa hiekkalaatikolla toisille: ”Meidän äiti tekee teidän äitien ruoat.” Mainos kuvaa mielikuvaamme elintarviketeollisuudesta yleensä: siellä joku kokkailee ihan kuin äiti kotikeittiössä - ainoastaan määrät ovat suurempia.

Mielikuva on kuitenkin kaukana todellisuudesta. Ruotsalainen toimittaja Mats-Eric Nilsson lähti selvittämään, mistä kaikesta ja miten meille myytävä ruoka on tehty. Hän huomasi, että suuri osa siitä on jotakin ihan muuta kuin me luulemme.

- Me emme ole koskaan aiemmin tienneet yhtä vähän syömästämme ruoasta. Siitä, kuinka se on valmistettu ja mistä aineksista, Nilsson toteaa.

Niilläkään, jotka osaavat puhua asiantuntevasti oliiviöljylaaduista, ei ole aavistustakaan, kuinka esimerkiksi leivälle levitettävä margariini on tehty. Saatamme olla kulinaristeja, ostaa viikonlopuksi hienoja aineksia ja kokata pitkän kaavan mukaan. Mutta silti emme tiedä mistä aineksista jokapäiväinen ruokamme syntyy.

Nilssonin ensimmäinen kirja Den hemlige kocken nosti suuren kohun. Se ilmestyi suomeksi nimellä Petos lautasella. Tiedätkö, mitä kaikkea suuhusi panet? Kirjalle ilmestyi jatkoksi toinen: Äkta vara. Guiden till oförfalskad mat (Aitoa tavaraa. Opas väärentämättömään ruokaan). Se ei ole ilmestynyt suomeksi.

Nilssonin mukaan hänen pontimenaan ei ole ollut terveysintoilu tai ympäristöaktivismi.

- Suurimpana motiivinani oli se, että minua harmitti kuinka meitä huijataan, ja että oikeaa tietoa on niin vähän saatavilla.

Kuvat tuoreista raaka-aineista, vaikkapa kasteenraikkaista marjoista mehu- tai jogurttipakkauksen kyljessä, tuovat veden kielelle. Silti aitoa raaka-ainetta saattaa tuotteessa olla vain prosentin tai parin verran, näön vuoksi. Kuinka sitten nämä tuotteet tuntuvat aidoilta? Se johtuu arominvahventeista, väriaineista, stabilointiaineista ja pintakäsittelyaineista, jotka on luotu huijaamaan aistejamme.

Esimerkiksi savustetuksi mainostettu kinkku ei välttämättä ole savua nähnytkään, vaan se on saattanut saada arominsa nestemäisestä lisäaineesta, savuaromista.

Elintarvikkeiden lisäaineiden maailma on niin hurja, ettei sitä voisi villeinkään mielikuvitus keksiä. Elintarvikevalmistaja voi käyttää lisäaineena aromia, joka luo mielikuvan kaasugrillillä, puuhiilillä tai vaikkapa avotulella grillatusta lihasta. Onpa tarjolla myös savuaromi, joka antaa maun aivan kuin lihaan olisi tarttunut hiukan tuhkaa.

Illuusion täydentää ulkonäkö. Siksi on olemassa ruskistusaineita, joilla ruokaan saadaan oikea väri. Ruskistusaineella saadaan aikaan grilliraidat eli luodaan vaikutelma grilliritilällä kypsennetystä lihasta. Halutessaan elintarvikevalmistaja voi valita voimakkaamman mustan sävyn, ikään kuin mustuneen grilliritilän jättämän. Näin on saatu aikaan aidonoloinen maku ja ulkonäkö, ilman että liha on ollut lähelläkään grilliä.

- Minulta on kysytty, mikä yksittäinen tuote on mielestäni törkein huijaus. Eniten minua on kuitenkin järkyttänyt se, kuinka yleinen ja vallitseva tämä ilmiö on elintarviketuotannossa, Nilsson toteaa.

Moni kuluttaja onkin ottanut yhteyttä Nilssoniin kirjan luettuaan ja todennut lannistuneena, että kaupasta ei oikein löydy mitään oikeaa ostettavaa.

Vaikka ruokatarjonta vaikuttaa laajalta, ruoantuotanto on keskittynyt pääasiassa muutaman ison tekijän käsiin. Se on tullut ilmi erityisesti ruokaskandaaleissa. Kun yhdestä elintarvikkeesta on löytynyt jokin haitallinen aine, markkinoilta on jouduttu vetämään valtava määrä tuotteita.

- Aitojakin tuotteita löytyy, kun osaa etsiä. Yksi hyvä vaihtoehto on laittaa ruokansa itse, Nilsson huomauttaa.

- Me Pohjoismaiden kuluttajat olemme sinisilmäisiä. Uskomme, että ei meille mitään pahaa voida myydä. Että kyllähän meillä viranomaiset valvovat, Nilsson sanoo.

- Viranomaiset ovatkin meillä tarkkoja hygieniasäännösten suhteen, mutta he eivät tunnu olevan kiinnostuneita siitä, huijataanko meitä.

Ehkä teknologian kehitys on ajanut myös säädösten ohi.

Luonnollinen, aito, tuore, perinteinen, vanhanajan, kotikeittiön, isoäidin... Kaikkia näitä sanoja esiintyy pakkauksissa herättämässä mielikuvia. Niiden ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa mitään. Tuorepasta voi olla lähes pari kuukautta sitten leivottua, tuoremehu vuosi sitten puristettua.

Nilssonin mielestä ratkaisu teollisen ruoanvalmistuksen muutokseen pitää löytyä kuluttajista.

- Meidän on herättävä vaatimaan tietoa ja vaikuttamaan, Nilsson perää.

- Kyllä meidän pitää olla sen verran kiinnostuneita siitä, mitä me suuhumme pistämme ja millä lapsemme ruokimme.

Vaikuttaako länsimaisen keskivertokuluttajan vuosittain syömä 6-7 kilon lisäainelasti sitten terveyteen? Nilsson ei ole löytänyt siihen vastausta, koska sitä ei kukaan tiedä.

Lisäaineita tutkittaessa keskitytään yleensä yhteen aineeseen kerrallaan, mutta nyt kaivattaisiin Nilssonin mukaan tietoa siitä, mikä nauttimiemme lisäaineiden yhteisvaikutus on. Englantilaisen tutkimuksen mukaan tavanomaisten lisäaineiden seos voi häiritä lasten hermoston kehittymistä.

Nilsson heittää myös tutkimuskäytäntöjä koskevan kysymyksen. Hiiret elävät noin puolitoista vuotta ja rotat reilut kaksi vuotta. Voidaanko siis niitä tutkimalla saada selville, kuinka jonkin aineen elinikäinen käyttö vaikuttaa kymmeniä kertoja pitempään elävään ihmiseen?

Sanna Vaajoensuu

Mats-Eric Nilsson: Äkta vara. Guiden till oförfalskad mat. Ordfront 2008. Mats-Eric Nilsson: Petos lautasella. Tiedätkö mitä kaikkea suuhusi panet? WSOY 2008.