Torstai 2. syyskuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Sinikka, Sini, Justus
MMS
Arkisto
Ruotsille tuomioita on tullut 15:ssa vuodessa 22, Virolle 16 ja Tanskalle yhdeksän

Ihmisoikeustuomioistuin todennut Suomen syylliseksi jo 75 kertaa

Turun Sanomat 3.5.2009 2:31:38

Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta (EIT) jo 75 langettavaa päätöstä. Ne ovat yhtä lukuun ottamatta 15 viime vuoden ajalta. Esimerkiksi Ruotsille on kertynyt vastaavana aikana vain 22 langettavaa. Norjalla luku on 19, Tanskalla yhdeksän ja Islannilla kuusi.

Neljänä huippuvuonna Suomelle on tullut Strasbourgista enemmän tuomioita kuin väkiluvultaan 15-kertaisella Saksalla on ollut edes siellä käsittelyssä olevia juttuja.

Kauas Suomen taakse jäävät myös Baltian maat, joista tosin on alettu kannellakin vasta 2000-luvulla. Virolla langettavia on nyt 16, Latvialla 31 ja Liettualla 40.

Kiusallisimpia Suomen julkisen kuvan kannalta ovat olleet sananvapautta koskevat tuomiot. Niitäkin on kertynyt jo seitsemän.

Uusin moite tuli helmikuussa rikosuutisen kuvitusta koskevassa jutussa. Lisää on luvassa, sillä ihmisoikeustuomioistuin on jo ilmoittanut ulkoministeriölle ottavansa käsittelyyn yhdeksän Suomen sananvapausasioita koskevaa juttua. Kymmenen muuta on vireillä.

Tähän asti Suomi on hävinnyt 76 prosenttia Strasbourgin tuomioistuimessa käsitellyistä jutuistaan.

Suomen oikeuslaitoksen ja EIT:n välillä on ollut usein näkemyseroja, kun on punnittu eri perusoikeuksia keskenään. Strasbourgissa on painotettu sananvapauden ja vapaan tiedonvälityksen merkitystä usein silloinkin, kun kotimainen oikeusistuin on korostanut yksityisyyden suojaa.

KOTIMAA 9

Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS