Savustetun maku voi olla peräisin nesteestä, grilliraidat kemikaaleista
Elintarviketeollisuus syöttää
väärää kuvaa ruoan aitoudesta
Turun Sanomat 11.4.2009 2:31:44
Ruokaa markkinoidaan usein harhaanjohtavilla mielikuvilla aitoudesta. Savustetuksi väitetty tuote ei välttämättä ole nähnytkään savua, vaan maku ja väri on saatu aikaan lisäaineella. Grilliritilän jättämiltä vaikuttavat raidatkin saadaan aikaan kemiallisesti.
Teollistuneiden maiden kuluttajat syövät ruoassaan 6-7 kiloa lisäaineita vuosittain. Lisäaineita käytetään korvaamaan kalliimpia aitoja raaka-aineita, tehostamaan tuotantoa ja kohentamaan tehdastekoisten tuotteiden ulkonäköä, makua ja säilyvyyttä.
Kuluttajat ovatkin pudonneet kärryiltä teollisen ruoanvalmistuksen kehityksestä. Tätä mieltä on kahdella ruoantuotantoa käsittelevällä kirjallaan kuluttajia herätellyt ruotsalainen Mats-Eric Nilsson.
- Elintarviketeollisuuden teknologia on mennyt niin pitkälle, että se on hyvin kaukana meidän mielikuvistamme ruoanvalmistuksesta, sanoo Nilsson.
Ruokakulttuuriasiamies Jaakko Nuutila MTK:sta ei hyväksy mielikuvilla kikkailua.
- Tämä on kuluttajien harhaanjohtamista, toteaa Nuutila.
Nuutilan mukaan EU:n tulisi vaatia selkeämpiä pakkausmerkintöjä ja ruoan alkuperän kertomista. Näin harhauttamisen mahdollisuudet vähenisivät.
- Nyt Suomen lippua saatetaan käyttää tuotteen etiketissä, vaikka sisällöllä ei olisi mitään tekemistä Suomen kanssa, ja se on täysin sallittua, Nuutila sanoo.
Nuutila on mukana työryhmässä, joka ottaa kantaa EU:n muutosehdotuksiin pakkausmerkintädirektiiveihin.
Suomalaiset kuluttajat ovat Nuutilan mukaan vielä kovin sinisilmäisiä. Esimerkiksi monen ruokaskandaalin ravisuttamassa Iso-Britanniassa kuluttajat ovat heränneet vaatimaan tietoa sekä lisäaineetonta ruokaa. Teollisuus ja kauppa ovat joutuneet vastaamaan vaatimuksiin.
LUE LISÄÄ TS-EXTRASTA