Lauantai 4. syyskuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Ansa
MMS
Arkisto

Sadat koulut kitkevät joukolla kiusaamista

Turun Sanomat 8.4.2009 11:51:47
(Päivitetty 8.4.2009 17:27:45 )

Turun Sanomat

Hankkeella pyritään vähentämään kiusaamista peruskouluissa ja ehkäisemään sitä ennalta. Kuva: Lehtikuva

Helsinki, STT
Koulukiusaamiseen puuttuva KiVa koulu -hanke on herättänyt valtaisan kiinnostuksen kouluissa. Turun yliopiston professori Christina Salmivalli kertoo, että hankkeeseen ilmoittautui ensi syksyksi noin 1 800 koulua. Ilmoittautuneista 1 400 pääsee nyt mukaan.
 KiVa koulu on opetusministeriön rahoittama ja Turun yliopistossa kehitetty ohjelma, jonka tarkoituksena on vähentää kiusaamista peruskouluissa ja ehkäistä sitä ennalta. Ohjelmaan kuuluu muun muassa oppitunteja ja verkkomateriaalia.
 Hanke alkoi toissa vuoden syksyllä kokeiluna, ja siinä on ollut mukana vajaat 120 kokeilukoulua. Ensi syksynä hanke laajenee valtakunnalliseksi. Silloin on myös seuraava mahdollisuus ilmoittautua mukaan, ja silloin mukaan pääsevät myös koulut, jotka viime ilmoittautumisvaiheessa jäivät rannalle.
 Hankkeen ensimmäiset tulokset ovat olleet lupaavia. Kiusatuksi joutuminen ja toisten kiusaaminen vähenivät kokeilukouluissa noin puolella.
 Ohjelmasta on tullut useita kyselyjä myös ulkomailta. Hankkeen koordinaattorin Tuija Tuomiston mukaan materiaalin kääntäminen vieraille kielille ei ole vielä suunnitteilla.

Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS