Torstai 2. syyskuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Sinikka, Sini, Justus
MMS
Arkisto

Suomen ortodoksit haluttiin patoamaan kommunismia

Turun Sanomat 15.3.2009 3:06:35
(Päivitetty 15.3.2009 14:31:32 )

Helsinki, STT
Suomen ortodoksikirkko haluttiin lännen rintamaan patoamaan kommunismia sodan jälkeen. Tuoreen arkistolöydön mukaan ortodoksikirkon johtoa tarjottiin Yhdysvaltain tiedustelupalvelun käyttöön.
 Yhteistyötä viritteli Konstantinopolin patriarkaatti, jonka alainen Suomen ortodoksikirkko oli.
 Tutkija Juha Meriläinen löysi lähteen USA:n kansallisarkistosta. Kyse on Yhdysvaltain Istanbulin pääkonsulin John J. Macdonaldin raportista vuodelta 1949, jossa hän kertoo tapaamisestaan Konstantinopolin patriarkan Athenagorasin kanssa. Vierailun aikana patriarkan kerrotaan todenneen, että suomalaiset ortodoksit ovat Yhdysvaltain hallituksen käytettävissä, esimerkiksi tiedusteluaineistoa kerättäessä.
 Athenagorasin mukaan antikommunismi oli Suomessa voimakkainta juuri ortodoksien parissa. Neuvostoliitto oli miehittänyt Karjalan, jossa oli asunut valtaosa Suomen ortodoksiväestöstä. Samalla patriarkka kertoi suomalaisten ortodoksien sodan jälkeisistä vaikeuksista.
 Osa arkistolähteistä on yhä salaisia.

Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS