Torstai 2. syyskuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Sinikka, Sini, Justus
MMS
Arkisto
Autoilua vastaan käynnissä useampi kampanja

Aktivistit tyhjensivät citymaastureiden renkaita Turussa

Turun Sanomat 12.2.2008 16:37:22

Hanne Yli-Parkas

Turun Sirkkalankadulla tyhjennettiin tiistain vastaisena yönä kahden kaupunkimaasturin renkaita. Tekijät olivat jättäneet autojen tuulilaseihin viestin, jossa kerrottiin että teon takana on huoli ilmastonmuutoksesta.

- ”Olemme tyhjentäneet yhden tai useamman renkaan citymaasturistasi. Älä ota sitä henkilökohtaisesti. Autosi on se, josta emme pidä. Tiedät varmasti, miten suuria määriä bensaa se kuluttaa. Olet joko tietämätön tai piittaamaton siitä, että kaikki se bensa minkä poltat ajelemalla ympäri kaupunkia maasturillasi, aiheuttaa tuhoisia seurauksia muille”, viestissä lukee.

Turun poliisille on tehty asiasta rikosilmoitus ja tapahtunutta tutkitaan vahingontekona. Rikosylikonstaapeli Harri Savolainen kertoo, että tapaukset ovat ensimmäiset laatuaan Turussa.

- Tutkimuksissa on nyt lähdetty siitä, että kyseessä on vahingonteko. Rangaistuksena siitä on joko sakkoa tai maksimissaan vuosi vankeutta. Lisäksi tietysti tulevat tuntuvat korvaukset, Savolainen selvittää.

Ei vaikuta autoiluun

Kaikkia Sirkkalankadulla olleita citymaastureita vastaan ei ehditty tai haluttu iskeä. Silminäkijän mukaan muun muassa dieselautot oli jätetty rauhaan, ja osa omistajista ehti siirtää autonsa muualle.

Samassa korttelissa asuva autonomistaja sai kuulla tapahtuneesta varhain tiistaiaamuna ja siirsi autonsa samantien talliin. Nimettömänä pysyttelevä mies ei usko kampanjan vaikuttavan autoilutapohinsa. Hän ei myöskään aio vaihtaa vähemmän kuluttavaan malliin.

- Ei tämä missään nimessä saa vaihtamaan autoa. Jokainen tekee omilla rahoillaan mitä haluaa. Eikä maastoautojen renkaita puhkaisemalla saada ilmastoa muuttumaan, hän huomauttaa.

- Sirkkalankadulla on aikaisemminkin tyhjennetty autojen renkaita, mutta silloin ne tyhjennettiin henkilöautoista, eikä tuulilasiin jätetty viestejä. Todennäköisemmin se oli tavallista ilkivaltaa. Ikävähän se on joka tapauksessa lähteä töihin, kun tassut ovat tyhjät, hän jatkaa.

Harri Savolainen muistuttaa, että katumaastureiden omistajien kannattaa tarkistaa autonsa kunto ennen liikkeelle lähtöä. Myös mahdolliset havainnot tai tiedot tapahtumista voi ilmoittaa poliisille numeroon 0718 746805.

Mallia Ruotsin aktivisteista

Malli katumaasturitaistoon on saatu Ruotsista, jossa ryhmä Asfaltsdjungelns Indianer (Asvalttiviidakon intiaanit) on tyhjentänyt kaupunkimaastureiden renkaita viime kesästä lähtien.

Myös kotimaisella kansalaisjärjestö Maan Ystävillä on parhaillaan käynnissä oma kampanjansa citymaastureita vastaan. Tavoitteena on levittää tietoa autoilun vaikutuksista ilmastonmuutokseen muun muassa julistein ja nettisivun välityksellä.

Maan ystävät sanoutuu irti renkaiden tyhjentämisestä, kertoo Jonas Biström Turun Maan ystävistä. Ruotsalaisten tapa saattaa olla kuitenkin tehokkaampi, hän pohtii.

- Jos meidän mainoskampanjamme toimisi todella hyvin, pitäisin sitä parempana keinona. Asfaltsdjungelns Indianer-ryhmän yksittäiset teot eivät ehkä vaikuta autoiluun, mutta he ovat pääseet paremmin läpi mediassa. Se, miten hyvin ihmisten tietoisuuteen saadaan viestiä, on tärkeää tällaisen toiminnan kannalta. Siinä mielessä Ruotsissa on ehkä onnistuttu paremmin kuin meidän kampanjassamme, Biström toteaa.

Hänen mukaansa Asfaltsdjungelns Indianer -ryhmä on toisaalta rikkonut kansalaistottelemattomuuden kirjoittamattomia sääntöjä tekemällä iskunsa nimettöminä.

- Omista teoistaan pitäisi ottaa myös vastuu.

Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS