Torstai 2. syyskuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Sinikka, Sini, Justus
MMS
Arkisto
Maakuntajohtajan mielestä yhtenä yksikkönä seudun näkyvyys olisi aivan toista

Suur-Turusta halutaan vahva keskus maakunnalle

Turun Sanomat 30.7.2007 2:31:27

Maaherra Rauno Saari (sd) ja maakuntajohtaja Juho Savo (kok) kaipaavat Varsinais-Suomeen vahvaa maakuntakeskusta. Molempien mielestä vahva keskuskaupunki on olennaisen tärkeä kaupunkiseutujen välisessä kilpailussa asukkaista ja yrityksistä.

Savon mielestä Varsinais-Suomi näkyisi valtakunnan tasolla aivan toisella tavalla, jos Turun kaupunkiseutu olisi yhtenä yksikkönä.

- Maakunnan tavoite on, että Turku olisi selvästi Suomen kakkoskaupunki, Savo sanoo.

Savo ja Saari eivät innostu veromuutosajatuksista, joissa keskuskaupunkeja hyvitettäisiin naapurikuntien asukkaiden kunnallisveroilla vastineeksi keskuskaupungin tarjoamista palveluista.

- Pitää pyrkiä laajempiin yhteenliittymiin, jotka voivat sitten johtaa liitoksiin, kun aika on kypsä, Saari toteaa.

Veronsaaja-aseman muutosta on väläytelty korvikkeeksi, jos meneillään olevassa kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa maakuntien keskuskaupungit jäävät ilman kumppaneita.

Saaren mukaan Paras-hankkeen ensimmäisessä vaiheessa Suomeen ei synny uusia suurkaupunkeja. Hänen mukaansa suurten kaupunkien ympärillä olevat kunnat ovat enimmäkseen riittävän vahvoja hoitamaan palvelunsa Paras-hankkeen velvoitteiden mukaan.

Muutosta nykyiseen Turun seudun kunta- ja palvelurakenteeseen kaipaavat ainakin Varsinais-Suomen kansanedustajat, mutta ajatus Suur-Turun muodostamisesta jakaa edustajien mielipiteet. Seitsemän kansanedustajaa suhtautui kielteisesti Suur-Turkuun, kuusi oli sen puolella ja neljä edustajaa ei halunnut ottaa kantaa.

Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS