Huono-osaisuus keskittyy tietyille alueille
Turun lähiöissä jopa neljännes asukkaista saa toimeentulotukea
Turun Sanomat 31.10.2006 1:31:58
Huono-osaisuus keskittyy Turussa selvästi tietyille asuinalueille. Esimerkiksi Halisissa ja läntisessä Pansiossa toimeentulotuen piirissä on neljäsosa asukkaista. Varissuolla ja Lausteella toimeentulotukea saa yli viidennes asukkaista. Suikkilassa toimeentulotuen piirissä on vain alle kaksi prosenttia asukkaista.
Alueiden väliset erot eivät näytä tasaantuneen viime vuosina. Turun Sanomat kirjoitti kahtiajaetusta Turusta vajaat kymmenen vuotta sitten. Varissuon työttömyys lähenteli kolmeakymmentä prosenttia vuonna 1995. Alueen työttömyys on yhä Turun korkein, 22 prosenttia.
Lausteen, Varissuon, Runosmäen ja Halisten asukkaiden tulot ovat noin 20-30 prosenttia keskimääräistä matalammat. Suikkilan asukkaiden tulot ovat 26 prosenttia korkeammat kuin kaupungissa keskimäärin.
Alueiden jakaantumista vahvistaa, että maahanmuuttajat keskittyvät yhä enemmän muutamaan lähiöön.
Varissuolla muiden kuin suomen- ja ruotsinkielisten osuus on 27 prosenttia. Varissuolla asuu eniten maahanmuuttajia väestöön suhteutettuna, kun vertaillaan kuuden suomalaisen suuren kaupungin asuinalueita.
Maahanmuuttajien keskittymiseen tietyille alueille on ulkomaisissa tutkimuksissa todettu liittyvän usein ongelmia.
Lähiöiden asukkaiden viihtyvyyttä tutkinut Jarkko Rasinkangas Turun yliopistosta kertoo, että asukkaat kuitenkin viihtyvät alueilla. Huono maine on usein heidänkin tiedossaan, ja väestörakenteesta ollaan huolissaan.
Alueiden arvostus ja maine näkyvät selvästi asuntojen hinnoissa.
KOTIMAA 6