Maria Kallio (vas.) ja Yasmin Nyqvist polskivat uimapuvut päällä. He eivät kuitenkaan häiriinny alastomista uimareista.
Suunniteltu uimapukupakko peruttiin vastustuksen pelossa
Iskerin uimahallissa Turussa saa jatkossakin polskia nakuna
Turun Sanomat 8.2 2010 21:53:34
Turussa saa jatkossakin uida alasti uimahallissa. Turun uimahalli Oy suunnitteli Iskerin uimahalliinsa uimapukupakkoa, mutta suunnitelmasta luovuttiin, kun henkilökunta arveli pakon herättävän vastustusta nakuna uimaan tottuneissa.
Yliopiston kupeessa Rehtorinpellonkadulla sijaitsevassa Iskerissä on varattu omat vuorot miehille ja naisille, koska hallissa on vain yksi pukuhuone ja sauna. Uida saa sekä alasti että uimapuvussa. Vain pieni osa kävijöistä uskaltautuu altaaseen alasti.
Maanantaina työvuorossa ollut Suvi Kiviluoto kertoo, että uimapukupakon ajateltiin houkuttelevan halliin uusia asiakkaita varsinkin opiskelijoiden joukosta. Lopulta pakosta kuitenkin luovuttiin, koska alasti uimaan tottuneille vakiokävijöille ei haluttu tuottaa pettymystä.
Riekalehtiva
uimapuku ahdistaa
Liisa Vaitista ajatuskin uimapukupakosta kauhistuttaa.
– On ihan erilainen vapaus uida, kuin niin että uimapuku riekalehtisi olkapäältä. Ne ketkä haluavat käyttää, voivat käyttää.
Ihan kaikissa tilanteissa nakuna polskiminen ei ole Iskerissäkään mahdollista. Uimapuku pitää pukea, jos käyttää hallin varusteita esimerkiksi vesijumpassa.
Uimapuvussa itse viihtyvän Mira Saarikon mukaan suurin osa alasti uivista on varttuneempaa väkeä.
– En ole nähnyt yhdenkään nuoren uivan alasti.
Naku-uimarit eivät häiritse kauppakorkeakoulussa opiskelevaa Saarikkoa.
– Ei heihin tule edes kiinnitettyä huomiota, kun keskittyy vain omaan uimiseen, Saarikko kertoo.
Nakuhallit
harvassa
Alastonuinnin sallivat hallit ovat Suomessa harvinaisia.
– Asiaa ei koskaan kunnolla selvitetty, mutta eivät ne yleisiä ole, toteaa Suomen naturistiliiton hallituksen puheenjohtaja Juha Jonsson .
Tunnetuin paikka alastonuintiin lienee Yrjönkadun halli Helsingissä. Yrjönkadulla miehet ja naiset polskivat omilla vuoroillaan joko uima-asussa tai ilman. Uimapukua on saanut käyttää syksystä 2001 alkaen. Laitospäällikkö Maritta Harjapää arvioi, että lähes 90 prosenttia kävijöistä ui alasti.
– Meillä on asiakkaita, jotka ovat käyneet täällä vuosikymmenten ajan, osa siitä lähtien, kun halli on avattu (1928).
Harjapään mukaan mahdollisuus uimapuvun käyttöön närkästytti osaa asiakkaista aluksi, mutta nyt siihen on totuttu. Ongelmia aiheutuu vain siitä, että jotkut uimapukua käyttävistä yrittävät mennä se päällä myös saunaan, mikä ei ole sallittua.
Naturistiliiton Jonsson itse ui mieluiten alasti, koska märkä uimapuku ei miellytä.
– En mene löylyhuoneeseenkaan uimapuvussa. Asustetta pitäisi vaihtaa koko ajan, mieluummin olen kokonaan alasti.
JUSSI ORELL