Perjantai 12. maaliskuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Reijo, Reko
MMS
Kotimaa
Tekstikoko A A
Pilkillä koirineen piipahtanut raisiolainen kalaopas Kari Hokkanen on sitä mieltä, että luvattomasta kalastuksesta voisi säätää nykyistä suuremmat sanktiot.

Pilkillä koirineen piipahtanut raisiolainen kalaopas Kari Hokkanen on sitä mieltä, että luvattomasta kalastuksesta voisi säätää nykyistä suuremmat sanktiot.

Maksun suuruus säilynee ennallaan

Suomessa voi pian pärjätä yhdellä kalastusluvalla

Turun Sanomat 8.2 2010 05:00:53
(Päivitetty 8.2 2010 10:30:02)

Suomen monimutkainen kalastuslupajärjestelmä saattaa yksinkertaistua ensi vuoden jälkeen. Maa- ja metsätalousministeriön kala- ja riistaosaston ylijohtajan Pentti Lähteenojan mukaan koko maan kattava yhden perusluvan malli on saanut tekeillä olevassa kalastuslain kokonaisuudistuksessa vankkaa kannatusta.

Tähän asti vapakalastajat ovat joutuneet maksamaan sekä kalastuksenhoitomaksun että läänikohtaisen viehelupamaksun. Järjestelmä kaipaa uudistusta jo siksi, että aluehallinnon uudistuksen yhteydessä läänit lakkasivat olemasta.

Lähteenoja arvioi, että uusi, koko Suomen kattava lupajärjestelmä ei nostaisi lupien hintoja.

– Uskon, että nykyistä helpompi järjestelmä saisi useamman maksamaan lupamaksun ja tulokertymän siten pysymään riittävänä, sanoo Lähteenoja.

Ongelmana on ollut, että yli puolet kalastusmaksuvelvollisista kalastaa nykyään luvatta.

Kalastuksenhoitomaksun suuruus on 22 euroa vuodessa ja läänikohtaisen 29 euroa vuodessa. Pulmana on ollut myös se, että jos luvatta kalastuksesta jää kiinni, ei rikemaksu ole juurikaan lupamaksuja suurempi.

Vuoden kalastusoppaaksi juuri valittu raisiolainen Kari Hokkanen uskoo, että ainakin aktiiviset kalamiehet olisivat valmiit maksamaan yksinkertaistetusta ja koko maan kattavasta luvasta vaikka tuplahinnan.

Lähteenoja arvioi, että kalastuslain uudistus etenee eduskunnan käsittelyyn ensi vuoden vaalien jälkeen. Jo tämän kevään aikana hallitus on viemässä eduskuntaan osauudistusta, jonka toteutuessa kalastusoppaat voisivat viedä pienehköjä asiakasryhmiä kalaan ilman kalastusoikeuden haltijan lupaa.

LUE LISÄÄ MAANANTAIN TURUN SANOMISTA

Keskustelu jutusta
Näytä listana | Näytä puuna | Kommentoi juttua

  • Houkuttaahan tuo,

    nimittäin luvaton kalastus saaristossa. Kaveriporukassa mietittiin kuka olisi opas, tai olisiko kukin vuorollaan.

    "Ahven" kirjoitti 8.2.2010 14:26

    Vastaa
  • Kalastusmaksuista

    Suomi lienee ainoa maa koko maailmassa jossa joku voi omistaa meressä uivat kalat. Esimerkiksi Ruotsissa, Nojassa ja Tanskassa meren kaloja saa kuka tahansa yksityinen kalastaa.

    Suomen kalavedet omistaa pääosiltaan varhemmat maahanmuttajat.

    "Tapsa" kirjoitti 8.2.2010 16:21

    Vastaa
  • Eikö mistään opita?

    Juuri kun telkkariluvan valvonta on huomattu mahdottomaksi ja siirrytään kaikilta perittävään veronluonteiseen maksuun, voitaisiin aivan hyvin tehdä samoin kalapuolella. Jokaiselle kotitaloudelle sen koosta ja ruokamieltymyksistä sama maksu. Ja laitetaan samaan syssyyn marjat ja sienet verolle.

    "Ahti Partanen" kirjoitti 8.2.2010 18:30

    Vastaa
Näytä
|<«12»>|
Kerro kaverille
Kotimaa
11. maaliskuuta
10. maaliskuuta
Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS